winter wonderland

Nenän päätä nipistää, nilkkurit tekevät ensimmäisellä askelparilla upposukelluksen ja reidet tuntuvat siltä kuin ne olisivat tämän joulun ihmekapineiden akupainantamattojen puristuksessa. Olen vasta nyt oppinut tykkäämään talvesta. En ole suinkaan varustautunut tähän vuodenaikaan oikealla tavalla joten minua ei vapaaehtoisesti nähdä kirmailemassa ojanpientareilla mutta hymyilen kun vilkuilen ikkunasta noita valkeita kinoksia



Tässä taannoin teimme erään ystävättäreni kanssa kuitenkin pienimuotoisen tutkimusretken tuohon raikkaaseen talven ihmemaahan. Itse toimitin lähinnä minulta paremmin luonnistuvaa seuraneidin virkaa ,kun taas kuvaajamestari pääsi tositoimiin. Kyllä minäkin muutamia kuvia räpsin.



Varoituksen sana: kuvat ovat tunteella ei niinkään taidolla työstettyjä.

















Siinäpä oli teille muutama otos. Käyttötarkoitus: talvifiilistely.

Mainontaa: taidokkaampaa materiaalia nähtävillä: http://coral-photos.blogspot.com/

Eritoten vielä kiitokset Karoulle retkiseurasta!

Loppukevennykseksi vielä hiukan paniikkia:

HUOMENNA ON JOULUAATTO! Ensimmäinen työpäiväni tonttuna. Maha on tuhannen mutkalla. Olenhan minä tavan tonttu mutten tiedä miten tuon sen ilmi tosipaikan tullen. Se on minulle eräänlainen tulikoe, sen minulle varatun yhden paikan perusteella ratkeaa saanko minä ensivuodeksi ylennyksen vakiotontuksi kun jo kuudetta jouluaan työtä tekevä nykyinen tonttu tahtoo siirtyä vakoilu ja väijyntäosastolle ja pyhittää aaton perheelleen.
En ole varma tahtoisinko edes ottaa sitä pestiä vastaan, jouluntuominen jokaiselle pienellä kärsimättömälle kakkahousulle on hienoasia mutta se täytyy lähteä sydämmestä. Tonttuilua ei tehdä rahan takia, vaan omat joulurutiinit uhrataan toisten ikimuistoisten kokemusten tähden.

Enkä voi väittää etteikö minua myös jännittäisi suurenmoisesti sellaiset paketit joita myös lahjoiksi kutsutaan. Jaana 17v(kö?)

Julkinen anteeksipyyntö

Kovasti olen tahtonut kirjoittaa, sormeni on syyhynneet punaisinaan. Luetteleloin jo pientä mielikuvituslistaa aiheista jotka tahdon kanssanne rakkaat jakaa.
Olen kuitenkin hautautunut onnellisuuden "laiskan"linnaan: vaivannut piparitaikinaa kiirestä kantapäähän jauhomuumiona, hinkannut hammasharjalla kirjahyllyn viinilaseja ja tauon tullessa pysähtynyt murehtimaan maailmaa. Hyperavaruuteen en ole uskaltanut kaivata edes villeimmissä unelmissani. Tänä laiskana hetkenä läppärin lojuessa Vänttylän pöydällä kerron teille että kunnostaudun bloggaajana taas luultavasti 13. kerran sitten kun laskeudun kiitorataa pitkin oman koneen ääreen. Arvioitu laskeutumisaika voi olla joko päivän tai ehkä viikon kuluttua, ken tietää- muttei kerro.
Hurina hiljenee, liityn rönsyävästi räkättävien tallipihan bilehileiden tuijottien joukkoon.

Julmia tekoja

Tyytymättömyys siihen mitä sinulla jo on, uutudeen viehätys, seikkailunhakuisuus- petoksen pimeä tie, haureus, kymmenessä käskyssäkin kielletty aviorikos.

Olen paha, olen syyllinen. Petin rakkaimmat elämänkumppanini, en siis kerran vaan kahdesti.

Synnintunnustus:

Tapaus 1: Suhde soneran laajakaistaani on ollut varma ja tasainen. Olemme yhdessä käsikädessä selvittäneet kaikki alamäet ja syvämmätkin ojanpohjat, olemme myös saaneet iloita pienistä onnen hetkistämme. Molemmat ovat kestäneet toistemme heikkoudet ja yrittänyt sietää niitä parhaansa mukaan. Salakavalasti, vainvihkaa tielleni eksyi vastustamaton houkutus.

Elämänhaluinen, kompaktin kokoinen, suuren egon omaava mokkula etsi elämänkumppania. Olin valmis, janosin uutta intiimiä jännittävämpää suhdetta. Luulin uuden olevan automaattisesti parempi. Vain muutaman päivän jälkeen, havahduin valtavaan ikävään. Kaipasin hidasta mutta niin rakasta soneraani järjettömän paljon. Muutaman piuhan kiinnilaiton ja pikaisen leppyttelyn jälkeen avio-onnemme kukoistaa taas.

Tapaus 2: Pitkä avioliitto esteettisesti komean ja varsin tehokkaan hammasharjan kanssa. Vahingossa saatan laiminlyödä häntä ,mutta yleensä uskollisesti kuljetan rinnallani ja pidän läheistä kontaktia. Yhtenä iltana hän ei enään ollutkaan seurassani. Menin sekaisin, etsin kaikkialta, romahdin. Heikon hetken keskellä lohduttaja astui kuvaan. Sorruin tarttumaan häneen. Se tuntui alusta alkaen niin väärältä ja vieraalta, mutta puolustautuakseni minun oli pakko. Oikea rakkaani kuitenki lopetti piiloleikkinsä.

Sain helposti anteeksi. Lupaan ettei tökerö käyttäytymiseni toistu. Lupauksia on aina mukava tehdä.

Tulevaisuuden varalta, etten suurimmankaan houkutuksen edessä sortuisi pettämään (mielikuvitus)miestäni, hän ei ehdottomasti saa;

-omistaa ärsyttäviä vanhempia

-olla tykkäämättä suolakurkuista, vihaan ihmisiä jotka ronkkii ne pois hampurilaisistaan

-puhua minulle aamulla ennen kuin minä olen puhunut hänelle

-käyttää tai edes omistaa tennissukkia

-vaikuttaa tulevien lastemme nimiin

Kaiken tekemieni vääryyksien keskellä yritin muistuttaa kreikkalaista jumalatarta: tuloksesta voitte itse oman pettämättömän harkintakykynne avulla päättää pystyykö piru piilottamaan sarvensa

Tänään olenkin vain tappanut aikaa aseenani facebook-sovellukset, katsellut eläinten parittelu-ohjelmaa, lihottanut itseäni ainakin kymmenellä kilolla sen sijaan että olisin lenkkeillyt tai tehny koulujuttuja, perin hohdokasta siis!

tyylillä

Se jokin puuttuva palanen minussa on loksahtanut kuuluvasti kohdalleen- Miten näin kävikään?
Vaatekaappini sisältö on karttunut muutamalla kappaleella, se kävi vainvihkaa aivan huomaamatta ja mikä parasta ei päätä huimaavin hinnoin.

Tein havainnon kuinka minusta tuli kerta heitolla näiden hankintojen siivittämänä taas parempi ihminen. Onko säälittävää tulla materiasta näin onnelliseksi- luultavasti ,mutta minkä ihminen luonnolleen voi.

Kaikki löydetyt releet ei ole mitään parhaimmissa spottivaloissa kimaltelevia design-luomuksia mutta jollakin tapaa minut hyvyydellään tai vaihtoehtoisesti tarpeellisuudellaan vakuuttaneita. Minut ylipuhuakseen vaate tarvitsee nykyään valitettavan paljon. Olen yrittänyt kasvaa materiaalitietoisemmaksi joten en pelkän ulkonäönkään perusteella hairahda joka retkuun.
Ehkä lipsuin entiseen heräteostosmeininkiin tai sitten en.

Aloitetaan eteneminen sokerina pohjalla taktiiikalla aloittaen siis siitä tarpeellinen osiosta;

Liikuntahousut, ei niin perusankeat vaan meleeratun lilat, alennuksesta 9 euroa

_pitkä_hihainen huom ei 3/4 rehrohtava kukkaunelma paita, sekin saman 9 euroa

jännitys tiivistyy

totaalinen löytö ei ehkä niinkään näkönsä (vaikka siitä kovasti tykkäänkin) tai laatunsa mutta hintansa puolesta. Jouduin tarkistamaan joka ikisestä koosta pitääkö hinta paikkaansa, jännitin vielä kassalle mennessäkin että hintalapussa oli jotakin vikaa, ei ollut sain vielä 20% alennuksenkin joten ; valkoinen ylhäältä löysähkö sivuilta vekeille kiristettävä paita 3,95 :o

TITTIDII! viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä, se hartaasti etsimäni keikkamekko, jotain sellaista jota ei periaatteessa ole jaanan päällä totuttu näkemään, se on hyvinkin jaanamaista mutta nyt minulla ehkä vasta on rohkeutta pukea se päälleni, 15 euron hintaan irtosi mutten paljasta sen tarkempia yksityiskohtia, tulette luultavasti näkemään sen kuvassa jälkeen keikan joka siis pärähtää soimaan viikonpäästä perjantaina, maltanko odottaa? En!

Vielä ylistääkseni retkurepertuaari-ihanuutta, silmäni eksyivät ellen sivujen syövereihin. Hullaannuin, suorastaan inspiroiduin suureesti. Korkeita korkoja, muodokkaita linjoja, omaperäisyyttä, jopa paljetteja.. TÖKS! on ne niin kivoja kuvissa, mutta sitten tyssähdetään suoraa päin seinää
a) onko ne minun päälläni välttämättä kivoja? -ei
b)onko minulla todellakaan rahaa niihin? -ei
c)löytyykö suurintakaan osaa lehden ihanuuksista minun ulottuviltani? -ei

minua vain kutsuu köyhän opiskelijan disainmarketti- kirpputori!