Voiko pieni mieli ollakkaan näin väärässä?
Olen ajasta iäisyyteen ollut kriisissä tulevaisuuteni kanssa.
Miettiessäni ominaisuuksiani, soveltuvuuttani ja kiinnostuksenkohteita en ole löytänyt mitään mätsäävää ammattia.
Kauppatieteiden maisteri kuulostaisin niin ylväältä ja hienolta, mutta puoli kilometria pudotusta maan pinnalle, pärjäänkö edes koulussa ilman englantia? -en
Voi kuinka olisikaan hienoa rikospaikalla tomuttaa autonikkunoita ja etsiä sormenjälkiä, kiitokset vaan csi:lle ja bonesille, mutta tahdonko ennen sitä toimia kenttäpoliisina ja nostella juoppoja puskista? -en
Tahtoisinko teknisenä muotoilija valmistua työttömäksi ja mennä siivoamaan kerrostaloja? -en
Jos olen yhdestä asiasta ollut varmaan ni se on sitten varma - Sosiaali- ja hoiva-ala ei ole minun juttuni. En tahdo pyyhkiä yhdenkään vanhuksen takapuolta tai ommella haavoja umpeen.
Kuinkas sitten kävikään. Olen viimeaikoina istunut ammatinvalintaopas kourassa ja tökänny sormea aina johonkin väliin. Nyt päätin tehdä avo-ammatinvalinta testin.
Ja kuinka se pilasikaan aamupäiväni.
Vastattuani kinkkisiin soveltuvuuskysymyksiin, ammatit lävähtivät tauluun ja samalla alaleukani tippui lattialle.
Askarelukerhonohjaajaa ja hovimestaria lukuunottamatta kaikki pelkkiä terveysalan ammatteja.
Oli sairaanhoita-apulaisesta fysioterapeuttiin. Mikä kauheinta, laatikon reunassa kummitteli kaksi ammattinikettä ,joille en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa: kehitysvammais-ohjaaja, kehitysvammaishoitaja. Pahinta mitä minulle voi kuvitella
Olen kyllä ajatellut vaativaa ammattia jossa voisi siedettää itseään mutta eikö tämä ole jo hiukan liikaa?
Tämä pistää miettimään elämäntarkoitustani aivan uusiksi :-D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti