Ystävät rakkahat, syvimmät pahoitteluni blogini laiminlyönnistä. Olen viimeaikoina toiminut itsekkään sian lailla, pitänyt tahatonta luovaa taukoa. Kirjoittamattomuus on ällöittänyt minua itseänikin mutta syy sentään on hyvä.
Kävipä nimittäin niin hassu juttu, että eräänä perjantaina vastaanotin iloisen puhelun ja siitä se ajatus sitten lähti. Sain tietää että takuuvuokra-asia olisi hoidossa, huhheijjaa sittenpä minulla yks kaks yllättäen olikin jo kämpän avaimet takataskussa. Viimeajat on ollutki pelkkää muuttohässäkkää ja tavaratouhotusta. On saanut istua puhelin kourassa "hei olen Jaana soittaisin nyt tälläistä ja tuollaista asiaa" tai juosta sukkulaviestiä viraston ovelta toisella. Joutunut palaamaan mikämikä maasta, kasvaa vähän isommaksi, ottaa vastuuta.
Maali alkaa jo häämöttää, alan pikkuhiljaa tuntea itseni voittajaksi.
Laatikko jota myös toivottavasti voi jossain vaiheessa kodiksi kutsua näyttää vielä ehkä hiukan ankealta mutta suurimmat tavarat on jo onneksi kiikutettu sisään. Pitkäjaksoisen kädenväännön jälkeen sunnuntaina koittaa vihdoin aika milloin saan kömpiä aivan yksin omaan sänkyyni uuteen asuntoon. Lievästi sanottuna hirvittää,mutta on se vaan niin ihanaa. Tule niin rakastamaan sitä tulevaa opiskelijaelämää, yksinäisiä iltoja, pohjaanpalaneita makarooneja, tiskivedestä ryppyiseksi tulleita sormia, joka ikisen euron sijoittamisen suunnitelua, luultavasti vähintään 85 vuotiasta naapurin mummoa, kaikkea sitä. Hullulta kuulostaa, mutta juuri noita asioita odotan. Okei okei odotan myös sitä,että asetun aloilleni ja pystyn kirjottamaan yhä useammin ja useammin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti