Bailaus veressä

Hätäinen pikavuodatus ennen viikon urheilusuoritusta.
Jaksan siis reippaasti käydä keski-ikäisten naisten kanssa hetkumassa bailatinossa vaikka olenkin hävettän hukassa kaiken maailman askelkuvioissa. Urheilusuoritus alkaa näillä näkymin jo pikajuoksu harjoitteella bussipysäkille. En ymmärrä, miten käsittämättömän hyvä olen elämään siinä toivossa että minullahan riittää aikaa vielä mihin, kyllä se bussi minua odottaa. Yllättävää kyllä bussin kyydistä jäämiset on jokapäiväisesti kiireestä huolimatta hyvin vähäiset. Retro onkin toiminut hyvänä kyyditsijänä mutta saattaa käydä kalpaten kun pyöräilykelit loppuu. Ainiin, bailatinovetkutuksen jälkeen vielä juoksukoulun (näennäisesti) viikko 5 osa yksi. Voi olla, että polvet ja nilkat sanoo riks raks ja poks niin kuin murot konsanaan, koska on tullut lomalla tankattua niin tuhdisti. Rakas serkkunikin jaksoi ihmetellä kuinka näin iso ihminen pystyy juoksemaan, ei siinä mitään ihmettelen sitä nimittäin itsekkin.

Jos siirtyisin asiaan; koulun alku oli tänään totaalinen nuijan isku keskelle otsaa. Aamuherätys oli jo kirveltävän tuskainen. Äiti sai kuulla taas aikamoiset haistatukset siitä ettei ollut herättänyt minua ajoissa (minä painoin herätyksen oikeaan aikaan pois ja jatkoin nätisti uniani)
Petyin kun koulussa juuri mikää ei ollut muuttunut, pah mitä kuvittelinkaan. Itseasiassa olipas, huijasin kaikkia. Koulussa oli kerrankin, erinäisistä pienistä vaikeuksista huolimatta kovin lupsakka meno. Oli mukavaa luoda sosiaalisia kontakteja ihmisten kanssa. Hervottomat läppäni varmaan hurmasivat monet kuulijansa.

Päiväni ehdoton pelastus oli kuitenki huomisen sanakokeen siirtäminen! Kiitoksia äänensä käyttäneelle luokkatoverille. Nyt voin keskittyä vain ja ainoastaan wanhojen tanssi harjoitusten alkamispanikointiin.

IIIIIIIIIIK! kello on jo noin paljon ja minä olen vasta näin, pitäkää tosiaan peukkuja että kerkeän, niitä tarvitaan.