Pala identiteettiä

Puhelinnumero- vain ja ainoastaan pelkkiä numeroitako; ei suinkaan!

Ainakin seitsemän pitkää vuotta olen viettänyt tiivisti oman rakkaan numerosarjani kanssa. Puhelimet tulevat ja menevät, mutta numero pysyy, se on ollut sloganini josta jouduin pakon edessä luopumaan. Omasta numerostani jouduin luopumaan.

Eräänä maanantai päivänä se mitä olin jo uumoillut ja hartaasti pelännyt vaan tapahtui, vilkaisin kännykkääni siinä toivossa että joku olisi minua kaivannut ja kas kummaa puhelimessani ei ollut enää verkkoa. En pystynyt soittamaan, kukaan ei pystyny soittamaan minulle. Mitä kidutusta?

Vasta silloin huomasin kuinka tärkeä kapine puhelin onkaan. Se että minua ei voinut tavoittaa puhelimitse, rajoitti tavallista arkielämäänikin hillittömästi. Ajattelin jatkuvasti ,että nyt täytyy soittaa tälle ja tuolle, hmm enpä taidakkaan.

Nyt paluu mobiilimaailmaan ei tunnu läheskään niin ihanalta kuin ajattelin. Kukaan ei kaipaa silloin, kun sitä odotan. Elämä uuden kortin ja numeron kanssa alkoi monien "numeroni on vaihtunut"-viestien merkeissä. Numeron vaihdos pitäisi ilmoittaa myös virallisille tahoille. Karvas tappio, ettei numero voi tässä tapauksessa pysyä samana. En opi enkä tahdo opetella uutta numeroani. Se näyttää rumalta epämääräiseltä pötköltä vanhan harmoonisen yhdistelmän rinnalla.

Mitä tästä voi laittaa merkille. Me ihmiset näin nätisti yleistäen olemme kaavoihin kangistuneita. Miksi hyvää suotta vaihtamaan? Uskokaa tai älkää, muutos on välillä piristävä kokemus. Sen tiedän etten enää ikinä tahdo vaihtaa puhelinnumeroa, mutta muutoksia janoan. Aion tahallani uida kohti muutosten virtaa. Voi käydä köpelösti, ja muutokset eivät miellytä, mutta se riski on otettava. Yksi tie ulos tylsyyskuoleman porteilta.