Epäihminen

Tiistai tarmoa täynnä, kelatakseni pääni solmuista filminauhasykkyrää hiukan matkaa taaksepäin palaan siihen ajankohtaan kun olin vielä elossa.
Koeviikon alku, reippaus, innostus, puhti, jakomielinen epävarmuus ja samanaikainen varmuus
Rohkaistujen lihasvoimieni avulla olin jo aikaisemmin saanut raotettua pariakin opusta muutaman kappaleen verra, en siis riittävästi mutta auttavasti, paniikki ei ollu aivan niin kova kuin jokaikisellä kuudella edesmenneellä koeviikolla.
Ei yhtään täysin flipattua koetta, kulutettua kahvipannullista, kokonaan valvottua yötä. Täytyy ajatella ettei siis hullummin. Uuden puolenkin löysin itsestäni näiden piinaavien koetilanteiden keskellä. Olen hitaampi kuin uskonkaan nimimerkillä matematiikan kokeesta jäi puolitoista laskua tekemättä ajan loppumisen vuoksi. En todellakaan lukiopelleurani alussa uskonut että joutuisin vielä joskus kamppailemaan tuon maagisen kolmen tunnin aikarajan kanssa, kyllä sekin aika koitti.
Tämän viikkoisen koerupeaman jälkeinen aivojen lepuuttaminen, mielihyvähakuinen kaupoissa rypöminen tavoitteena löytää lämmin talvitakki ja eriparipohkeilleni optimaaliset kengät, kaiken värisiä ja laatuisia kiellettyjä hedelmiä mutta ei tarvittavia, syvä ahdistus. Siirtyminen kodin kautta sukuloimaan. Monia syviä onnen huoksia etten ole vielä teiniäiti, palkkioksi mieletön väsymys.
Sulava siirtymä nykyhetkeen.Viikon kysymys :miltä nyt tuntuu?
Jaana vastaa: voimattomalta
Joku janoissaan imaisi mehupillillä kaiken minusta irti. Hän vei mennessään elämänhaluni, itsekurini, tarmokkuuteni kaiken minkä vaan sai taitavan varkaan elkein anastettua. Tuntuu käsittämättömän pahalta, synkältä ,tyhjältä. Tunnen muuttuneeni ankeuttajaksi.
Suolaiset vesimolekyylipisarat sumentavat näkökykyäni, kurkkuani kuristaa, tekesi mieli rutistaa tyynyä, kääriytyä peiton kanssa nurkkaan ,ei.. vaan tekesi mieli soittaa jollekkin, puhua tai ehkä olla vain hiljaa kuitenki tuntea toinen linjojen päässä. Selaan numerolistaani, minäni ei anna periksi häiritä yhdenkään listalta löytyvän elämänhaluisen lauatai-iltaa. Sen sijaan minun pitäisi armottomasti valmistautua kysymyksiin ensimmäisen maailmansodan syistä ja seurauksista tai opetella englannin relatiivipronominejä, pitäisi paljonkin.
En pysty juuri nyt mihinkään, uin vain mieleni syvässä valtameressä. Etsin hädissäni jokaikisen suuren koralliriutan lomasta ja kivien koloista vastausta siihen miten selviän tästä eteenpäin; edes ensiviikosta. Vielä kahdet kokeet, terapia, uudenjakson alku, yhteisistunto sosiaalivirastossa, rankka viikonloppu kummityttöni seurassa, tunteiden kasaan kurominen.