Tässä sitä ollaan

Hämmennystä. Niin se elämä heittelee. Koin sen tuntuvasti tänä kyseisenä viikonloppuna.
Tapahtumasta toiseen, erilainen ympäristö, erilaiset tunteet. Harvinaista, kaikki tämä liikutti minua, laittoi minut ajattelemaan.

Mitä ajattelin: itseäni, minuuttani. Kuulostampa itserakkaalta. Ajattelin itseäni muiden keskuudessa, muiden mielestä, muiden vaikutusta itseeni.

Olenko sellainen ihminen joka jatkuvasti yrittää miellyttää muita ja rakastaa arvostuksessa kylpemistä? Kukapa ei nauttisi muiden positiivisesta huomioista, mutta liika on aina liikaa. Enkä liiemmin tykkää kylpemisestäkään.

Saako muut sinusta itsestäsi mitään käsitystä jos yrität vain muuttaa itseäsi joka tilanteeseen optimaalisen sopivaksi? Loppujen lopuksi ne muut eivät tunne sinua, yrität olla lähellä mutta oletkin niin kaukana. Olen sisäistänyt itsenäni olemisen, jokseenkin turhankin hyvin. En jaksa peitellä itseäni vain ollakseni muille mieliksi. Se näkyy kärkkäinä mielipiteinä, älyttöminä möläytyksinä ja sekoamiskohtauksina. Se on osa minuuttani- ota tai jätä. Näinhän sitä toki kannattaa vaikka tulevalle kumppanilleen markkinoida itseään. Pitäisiköhän minun ryhtyä markkinointi päälliköksi?

Vaikken sorrukkaan muuttamaan itseäni muiden tähden, olen kerrassaan alentunut ahdistumaan muiden mielipiteistä. Yli puolet pääni tilavuudesta täyttää pohdinta "jos sanon noin, miten tämä ja tämä henkilö siihen suhtautuu". Tyhjänpäiväinen pohdinta ei auta millään lailla, mutten ole vielä oppinut sivuttamaan sitä.

... rumpujen pärinää, odottamaton käänne! En jaksa kirjoittaa tätä loppuun : D pääni on aivan liian täynnä ja sormeni väsyneet. Minulla olisi ollut vielä paljonkin asiaa, mutta jokainen saa kuvittaa kertomuksen haluamallaan tavalla loppuun. Otan tavoitteekseni tästä lähtien kirjoittaa useammin ja ehkäpä jättäen pois turhanpäiväistä lätinää.